7.8.2020 09:03

Arabian taidekeraamikkojen näyttely jatkuu 30.9. saakka

Näyttelyllä ”New Season” Arabian taidekeramiikkayhdistys palaa SEB:n aulatilaan. Näyttelyssä, joka jatkuu syyskuun loppuun saakka, on esillä teoksia Suomen tunnetuimmilta keraamikoilta.

Arabian taideosastoyhdistyksen kesänäyttelyssä "New Season" on esillä suomalaista taidekeramiikkaa SEB:n aulassa syyskuun loppuun saakka. Näyttelyssä on nähtävillä hyvinkin erilaisia teoksia yhdistyksen jäseniltä, niin aiempaa tuotantoa, kuten Kati Tuominen-Niittylän Birds-kannujen prototyyppejä, kuin viimeaikaisia teoksia.

Mukana olevat keraamikot ovat yhdistyksen konkarinimiä ja samalla Suomen tunnetuimpiin lukeutuvia taidekeraamikkoja, kuten Kati Tuominen-Niittylä, Heini Riitahuhta, Pekka Paikkari, Kim Simonson ja Jasmin Anoschkin. Näyttelyssä voi myös tutustua yhdistyksen uusimpien jäsenten tuotantoon. Tätä nuorempaa polvea edustavat esimerkiksi Marianne Huotari, jonka pastellisävyiset kukkaset herättävät ihailua, ja Katja Tukiainen, jonka salamyhkäiset surffaritytöt pakottavat katsojaa katsomaan heidän ilmeitään oikein läheltä.

Näyttelyllä Arabian taideosastoyhdistys palaa SEB:n aulaan, sillä jo 2017, kun SEB muutti uuteen toimistoonsa Helsingin Eteläesplanadilla, yhdistyksellä oli näyttely pankin näyteikkunoissa. Taideteoksia voivat ihailla pankin vierailijat, mutta teokset ovat nähtävillä myös kadulta.

Loppukesän aikana näyttelyssä tapahtuu jonkin verran rotaatiota, kun uusia esineitä lisätään näyttelyyn.