18.5.2017 08:41

Talousjohtajakysely: Suomalaisyritysten optimismi korkeimmillaan tällä vuosikymmenellä

Suomalaisten yritysten talousjohtajat ovat entistä varmempia talouden tilanteesta. Luottamus talouteen on nyt korkeammalla kuin kertaakaan 2010-luvulla. Suomalaisyritysten riskinottohalu on tällä hetkellä Euroopan korkeimmalla tasolla ja investointien kasvuvauhti on keskiarvon yläpuolella.

"Jo viime syksynä tutkimustuloksemme enteilivät, että talous kääntyy kohti parempaa. 96 % talousjohtajista näkee yrityksensä näkymät positiivisempina tai yhtä hyvinä kuin puoli vuotta aikaisemmin", sanoo Deloitten CFO Program Leader Tuomo Salmi.

Deloitten ja SEB:n puolivuosittain teettämän eurooppalaisen talousjohtajakyselyn mukaan näkymät ovat poikkeuksellisen hyvät ja yritykset ovat valmiimpia käyttämään kassaylijäämiä strategisiin investointeihin myös Suomessa.

"Suomessa investointien kasvuvauhti on jo ylittänyt Euroopan keskiarvon ja on suurempi kuin esimerkiksi Ruotsissa. Teollisuuden tuotanto kääntyi vihdoin kasvuun vuonna 2016, ja Suomen vienti on noussut selvästi alkuvuoden aikana", sanoo SEB:n Financial Strategy -tiimin vetäjä Ville Lähde.

"Seuraamme loppuvuonna erityisellä mielenkiinnolla, jatkuuko viennin hyvä vire ja miten teollisuuden vahvat tilauskirjat realisoituvat talouskasvuksi", Lähde jatkaa.

Protektionismi ei vaikuta yritysten tulevaisuudennäkymiin

Tutkimuksen tuloksista ilmenee talousjohtajien usko Euroopan jatkuvaan yhdentymiseen huolimatta Britannian päätöksestä erota EU:sta.

"Jopa 95 % vastaajista sanoo, ettei protektionismi vaikuta investointihalukkuuteen millään tavalla. Protektionismilla voi olla jopa lyhytkantaisia talouspolitiikkaa elvyttäviä vaikutuksia, jotka osaltaan hyödyttävät yrityksiä. Vastauksista näkyy selkeästi, etteivät talousjohtajat usko uusien valtioiden irtautuvan EU:sta", Salmi sanoo.

Protektionismin vaikutukset näkyvät kuitenkin yritysten rekrytointitarpeissa. Britanniassa jopa 40 % vastaajista uskoo, että työntekijöiden määrä tulee laskemaan seuraavan puolen vuoden aikana.

Myös suomalaisten yritysten rekrytointitarpeet ovat nyt tasaantuneet syksyn 2016 talousjohtajakyselyn tuloksiin verrattuna.

"Yritykset eivät ole tulosten mukaan nyt merkittävästi muuttamassa työntekijöidensä määrää. Tällä hetkellä tehtävät rekrytoinnit keskittyvät suomalaisyritysten osalta usein ulkomaille", kertoo Deloitten Finance-palveluista vastaava johtaja Mari Lappalainen.

Talouskriisistä on opittu ja kasvu on vakaata

Vuoden 2016 syksyyn verrattuna taseen riskitasot ovat laskeneet selkeästi. Ne ovat kuitenkin edelleen korkeat. Kasvustrategiat ovat maltillisia, mutta yrityksille on tarjolla edullista lainaa ja yritysten riskinottohalukkuus on kasvussa.

"Suomalaisten talousjohtajien riskinottohalukkuus on Euroopan kärkitasoa. Toimintaympäristön myönteisten signaalien ansiosta 59 % talousjohtajista sanoo, että nyt on hyvä aika ottaa enemmän riskiä taseissa", Lappalainen korostaa.

Deloitte/SEB CFO Survey

Puolivuosittain toteutettava Deloitte/SEB CFO Survey tutki suomalaisten talousjohtajien näkemyksiä ajalla 2.3-29.3.2017. Tutkimukseen vastasi 57 talousjohtajaa Suomesta. Vastaajat edustivat sekä yksityisiä että listautuneita keskikokoisia, suuria ja monikansallisia yrityksiä eri toimialoilta. Suurimman osan (77 %) liikevaihto ylittää 100 miljoonaa euroa. Euroopassa kyselyyn vastasi 1 600 talousjohtajaa 19 maasta.

 

Lisätietoja

Ville Lähde
Manager, Financial Strategy

+358 50 331 6325
ville.lahde@seb.fi