19.12.2016 14:25

Muutoksia perintö- ja lahjaverotukseen

Joulukuussa 2016 eduskunta hyväksyi muutoksia perintö- ja lahjaverotukseen. Muutokset tulevat voimaan vuoden 2017 alusta. Muutoksista osa on poliittisia linjanvetoja ja osa vain pieniä teknisluonteisia muutoksia.

1.1.2017 alkaen lahjanantaja voi lahjoittaa samalle lahjansaajalle kolmen vuoden aikana 4999,99 euroa. Lahjaveroa maksetaan 5000 euron ylittyessä. Aiemmin raja on ollut 4000, jolloin verovapaita lahjoja on voitu antaa 3999,99 euron edestä kolmen vuoden aikana.

Perintö- ja lahjaverolakia muutetaan siten, että verotusta kevennetään veroasteikkojen kaikissa portaissa. Poliittista muutosta näkyy lahjaverotuksessa. Lahjaveron ensimmäinen veroluokka on kevyempi kuin perintöveron vastaavaa veroluokan asteikkoa. Aiemmin lahjaveron ja perintöveron veroasteikot ovat olleet samantasoisia.

Lahjavero

Verotettavan          
osuuden arvo euroissa
Veron vakioerä osuuden
alarajan kohdalla euroina
Veroprosentti ylimenevästä
osasta veroluokka I
Veroprosentti
ylimenevästä osasta veroluokka II
5 000 - 25 000 100 8 19
25 000 - 55 000 1 700 10 25
55 000 - 200 000 4 700 12 29
200 000 - 1 000 000 22 100 15 31
1 000 000 - 142 100 17 33


Perintövero

Verotettavan    osuuden arvo euroissa

Veron vakioerä osuuden alarajan kohdalla euroina Veroprosentti ylimenevästä osasta veroluokka I Veroprosentti ylimenevästä osasta veroluokka II
20 000 - 40 000 100 7 19
40 000 - 60 000 1 500 10 25
60 000 - 200 000 3 500 13 29
200 000 - 1 000 000 21 700 16 31
1 000 000 - 149 700 19 33


Perittävän kuoleman johdosta lähiomaiselle tai kuolinpesälle maksettavan vakuutuskorvauksen ja siihen verrattavan taloudellisen tuen osittainen verovapaus poistuvat. Kohtuussyistä vakuutuskorvausten verovapauden poistamiseen asetetaan kuitenkin yhden vuoden siirtymäaikaa. Näin ollen lain voimaan tullessa voimassa olleita vanhoja säännöksiä sovelletaan yhden vuoden ajan uuden lain tultua voimaan.

Perintöverotuksessa puolisovähennystä korotetaan 60 000 eurosta 90 000 euroon ja alaikäisyysvähennystä 40 000 eurosta 60 000 euroon. Perittävän kuoleman johdosta leskelle maksettavaan vakuutuskorvaukseen sovelletaan puolisovähennystä myös silloin kun leski ei muutoin ole perillisasemassa. Näin ollen puolisovähennys voidaan myöntää myös silloin, kun koko puolison veronalainen perintöosuus muodostuu pelkästään vakuutuskorvauksista ja niihin rinnastettavista eristä.