10.2.2015 08:00

SEB:n Kiinan talousindeksi: heikentyneistä näkymistä huolimatta yritykset uskovat liikevaihdon ja kannattavuuden paranevan

Pohjoiseurooppalaiset yritykset haastavat Kiinan makrotaloudesta äskettäin julkaistut luvut, sillä yritysten näkemys myynnin kehityksestä vuonna 2015 on huomattavasti tilastoja positiivisempi. SEB:n Kiinan talousindeksi nousi helmikuussa 62,6 pisteeseen, kun vastaava luku syyskuussa 2014 oli 58,7. Suurin osa yrityksistä uskoo myyntinsä kasvavan, ja yhä useampi odottaa kannattavuuden paranevan. Investointihalukkuudessa on sen sijaan havaittavissa pientä laskua.

Kiinan talous menettää edelleen puhtiaan, mutta yritysten optimismi kestää. Kiinan BKT:n kasvu hiipui vuoden viimeisellä neljänneksellä 7,3 prosenttiin, ja maan ostopäällikköindeksi putosi tammikuussa 49,8 pisteeseen eli alimmilleen sitten vuoden 2012 syyskuun. Silti SEB:n Kiinan talousindeksiin haastatellut pohjoismaisten yritysten johtajat uskovat vuoden 2015 käynnistyvän myönteisissä merkeissä.

Pohjoiseurooppalaiset yritykset optimistisia

Kolme neljästä kyselyyn vastanneesta yrityksestä odottaa myynnin kasvavan seuraavan kuuden kuukauden aikana, ja hieman yli puolet odottaa oman kannattavuutensa paranevan. Laajentumissuunnitelmia on sen sijaan karsittu: noin puolet yrityksistä ei kaavaile investointeja tulevana puolivuotiskautena, ja vain viisi prosenttia vastaajista suunnittelee uusia investointeja. Noin puolet tutkimukseen osallistuneista yrityksistä aikoo palkata uutta henkilöstöä Kiinassa, kun taas kymmenen prosenttia suunnittelee säilyttävänsä työntekijöiden määrän ennallaan ja noin kymmenen prosenttia aikoo vähentää väkeä.

"Tutkimuksessa kysytään tulevan puolivuotisjakson näkymiä ja on tietenkin rohkaisevaa nähdä, että näinkin moni yritys uskoo liikevaihtonsa kasvavan vuonna 2015. Mielestäni asiakkaamme ovat kuitenkin ylioptimistisia. Jos katsotaan vuoden 2014 kehitystä, vain vähän yli puolet odotti tuolloin myynnin ja kannattavuuden paranevan. Myös investointien karsiminen osoittaa, että yritykset ovat todellisuudessa aiempaa varovaisempia. Volyymiaan tulevat edelleen kasvattamaan yritykset, joiden myynti kohdistuu kuluttajiin, autoteollisuuteen ja terveydenhuoltoalaan sekä infrastruktuurihankkeisiin, kuten rautateihin ja sähkönjakeluun. Sen sijaan teräs-, kaivos-, sellu- ja paperi- sekä laivateollisuudessa kasvu laantuu", sanoo SEB:n Shanghain toimintojen johtaja ja selvityksen laatija Fredrik Hähnel.

Kysynnän lasku suurin huolenaihe

Neljä kuukautta sitten vallinneeseen tilanteeseen verrattuna aiempaa useampi yritys, melkein puolet, pitää kulutuskysynnän hiipumista suurimpana liiketoiminnan myönteistä kehitystä uhkaavana tekijänä. Yksi viidestä yrityksestä pitää kilpailua suurimpana huolenaiheenaan ja yksi kymmenestä valuuttariskejä.

Uhkatekijöistä huolimatta puolet yrityksistä aikoo korottaa palkkoja 7–8 prosenttia ja yksi kolmasosa tähtää 5–6 prosentin korotustasoon. Suunnilleen yhtä suuri määrä uskoo palkkojen nousevan 3–4 prosenttia.

"Tuloksissa on nähtävissä tiettyä kausivaihtelua, sillä yritysten optimismi on tavallisesti ylimmillään alkuvuodesta. Uskon, että vuoden mittaan inflaation edelleen hidastuessa, tulemme näkemään, miten yritykset alkavat vakavasti miettiä keinoja palkankorotusten maltillistamiseen ja kustannusten karsimiseen Kiinassa. Nyt kustannusten osalta on jo saavutettu sellainen tilanne, että niiden kasvattaminen on kestämätöntä ilman, että se vaikuttaisi sekä kannattavuuteen että kilpailukykyyn", toteaa Vesa Toropainen, SEB:n Head of Markets Shanghai.

Yksi viidestä yrityksestä käyttää tai aikoo ottaa renminbin käyttöön laskutusvaluuttana kaikessa Kiinan viennissään ja tuonnissaan. Neljä viidestä aikoo siirtyä renminbiin osassa toimintaansa. Puolet vastaajista oli sitä mieltä, että kiinalaispankkien suhtautuminen yritysten luototukseen oli myönteistä. Neljä kymmenestä uskoo varastojen kasvavan, 30 % pysyvän ennallaan ja toiset 30 % supistuvan.

Kiinan talouskasvu hidastunut – tilastoissa silti valopilkkuja

Vaikka Kiinan talouden kasvuvauhti hidastui edelleen vuonna 2014, tuoreissa tilastoissa näkyy useita valopilkkuja. Esimerkiksi teollisuustuotannon kasvu ylsi joulukuussa 7,9 prosenttiin, kun se oli marraskuussa 7,2 prosenttia, ja vähittäismyynti kasvoi samalla jaksolla 11,9 prosenttia, mikä ylitti markkinaennusteet. Myös vienti kasvoi joulukuussa odotettua rivakammin 9,7 prosenttia. Inflaatio pysyi maltillisena 1,5 prosentissa. Kiinan keskuspankki alensi ohjauskorkojaan marraskuussa, ja monet tarkkailijat odottavat rahapolitiikan keventyvän vuoden 2015 aikana, kun korkoja edelleen lasketaan ja pankkien varantovelvoitetta lievennetään lainanannon vauhdittamiseksi.

"Talouden pehmeä lasku näyttää toistaiseksi sopivan Kiinan poliittiselle johdolle, joka pyrkii jatkamaan talouden rakenteellista tasapainotusta. Vuonna 2014 yli puolet Kiinan talouskasvusta perustui kulutukseen, ja jos mielialoissa ei tapahdu suuria muutoksia, maan kulutusmarkkinat saattavat koolla mitattuna hyvinkin ohittaa Yhdysvallat vuonna 2016. Jos talouskasvun taittuminen osoittautuu kuitenkin ennakoitua jyrkemmäksi, odotettavissa on varmasti järeämpiä keinoja talouden elvyttämiseksi. Valtion kehitys- ja uudistuskomissio ilmoitti jo tammikuussa, että arvoltaan seitsemän triljoonan renminbin infrastruktuurihankkeiden hyväksyntää kiirehditään niin, että ne voidaan toteuttaa vuoden 2015 aikana", Toropainen jatkaa.

SEB:n Kiinan talousindeksi

SEB:n Kiinan talousindeksi julkaistaan nyt 13. kerran. Kahdesti vuodessa ilmestyvässä tutkimuksessa peilataan Kiinassa toimivien pohjoiseurooppalaisten yritysten toimitusjohtajien ja talousjohtajien näkemyksissä tapahtuvia muutoksia. Tutkimus tehtiin 13.–28.1.2015 ja siihen vastasi 50 yritystä. Kysymyksissä tarkasteltiin yritysten toimintaympäristöä, investointisuunnitelmia, tulevia rekrytointeja sekä valuutta- ja korkonäkemyksiä. Yli 50 pisteen indeksitaso kertoo positiivisista markkinatunnelmista.

 
Lisätietoja
Lehdistön yhteyshenkilö
Vesa Toropainen, Head of Markets, Shanghai Anna Helsén, tiedottaja
+8615000354394

+46706984858

vesa.toropainen@seb.fi anna.helsen@seb.se