Mene hakuun Mene sisältöön

Käytössäsi on vanhentunut selain. Tietoturvallisuuden ja sivujen yleisen toimivuuden vuoksi suosittelemme, että päivität selaimesi uusimpaan versioon

Lakipalvelut

Meillä SEB:ssä lakipalvelut ovat kiinteä osa varainhoitoa. Juristimme ovat mukana tukemassa asiakkaidemme ja heidän perheiden eri elämänvaiheita.

Autamme esimerkiksi suunnittelemaan varallisuuden siirtoa seuraaville sukupolville tekemällä lahjakirjoja ja suunnitelmaa lahjojen antamiselle, avioehtoja, testamentteja sekä edunvalvontavaltakirjoja.

Testamentti on ainoa tapa vaikuttaa siihen, mitä omalle omaisuudelle tapahtuu kuoleman jälkeen. Testamentilla voi ohjata omaisuutta haluamalle tai haluamille henkilöille, mutta myös antaa perillisille mahdollisuutta luopua haluamastaan osastaan omien lapsien hyväksi. Hyvin mietitty testamentti voi myös pienentää testamenttisaajien perintöverot. 

Autamme asiakkaitamme hallinnoimaan varallisuutta esimerkiksi kauppakirjojen avulla. Tuemme muissakin juridisissa kysymyksissä varallisuuteen liittyen, joten olethan meihin yhteydessä.

Asiakasvastaavanne auttaa teitä juristimme tapaamis- tai puhelinkokousten järjestämisessä.