Mene hakuun Mene sisältöön

Käytössäsi on vanhentunut selain. Tietoturvallisuuden ja sivujen yleisen toimivuuden vuoksi suosittelemme, että päivität selaimesi uusimpaan versioon

Vaikuttavuus sijoitusteemana

Vaikuttavuussijoittaminen (”Impact investing”) mielletään usein vastuullisen sijoittamisen eri muotojen keihäänkärjeksi, mutta mistä siinä on oikein kyse ja miten sitä voi käytännössä toteuttaa?

Pohjimmiltaan kyse on positiivisten ympäristö- ja/tai sosiaalisten vaikutusten aikaansaamisesta omilla sijoituksilla. Tämä tarkoittaa muun muassa sijoittamista sellaisiin yrityksiin, joiden toiminnalla on positiivinen vaikutus kestävyysnäkökulmasta. Lisäksi vaikuttavuussijoittamiseen liittyy yhtiöiden toimintaan vaikuttaminen. Muun muassa yhtiökokouksissa äänestäminen on oleellinen osa varoilla vaikuttamista. 

Vaikuttavuutta onkin mahdollista saavuttaa kaikissa pääomaisuusluokissa

  • Listatuissa osakkeissa voidaan keskittää sijoituksia ratkaisukeskeisiin toimialoihin ja yhtiöihin (esimerkiksi rahastot, jotka sijoittavat suurelta osin EU Taksonomian mukaisiin yhtiöihin, mm. vihreän energian tuottajiin) yhdistettynä aktiivisena omistajana toimimiseen muun muassa yhtiökokouksissa äänestämisen kautta
  • Korkosijoituksissa voidaan sijoittaa niin kutsuttuihin vihreisiin joukkovelkakirjoihin (”Green bonds”), joilla kerätyt varat on korvamerkattu edistämään ympäristö- ja/tai sosiaalisia tavoitteita
  • Vaihtoehtoisissa sijoituksissa varoja voidaan suunnata uuden vihreän energian tuotannon tai kehittyvien maiden mikrolainojen rahoittamiseen

Vaikuttavuussijoituksen voi myös nykypäivänä tunnistaa EU:n tiedonantovelvoiteasetuksen (”SFDR; Sustainable Finance Disclosure Regulation”) 9 artiklan mukaisista rahastoista. SEB:n tavoitteena on kasvattaa merkittävästi tällaisten tuotteiden lukumäärää lähitulevaisuudessa. 

Oheisessa liitteessä käsittelemme kolmea SEB:n vaikuttavuusteeman rahastoa tarkemmin: 

  • SEB Global Climate Opportunity, jonka teemana on ilmastonmuutokseen sopeutuminen ja ilmastonmuutoksen hillitseminen. Rahasto sijoittaa muun muassa niin kutsuttuihin siirtymäyhtiöihin.
  • SEB Global Equal Opportunity, jonka teemana on tasa-arvo ja diversiteetti sekä muut tasa-arvoteemat kuten taloudellinen, terveys, koulutus, asuminen ja lasten hyvinvointi. Rahasto sijoittaa muun muassa yhtiöihin, joissa tasa-arvoasiat toteutuvat hyvin.
  • SEB Climate Focus High Yield, jonka tavoitteena on vaikuttaa positiivisesti ilmastonmuutoksen hillintään sijoittamalla sellaisten yritysten joukkovelkakirjalainoihin, joiden toiminta ja projektit edistävät Pariisin ilmastosopimuksen mukaista tavoitetta nettonolla päästöjen osalta ja siirtymää vähähiiliseen/hiilettömään talouteen. Myös vihreät joukkovelkakirjat ovat tärkeä osa rahaston sijoitusfokusta, jonka tavoitteena on vaikuttaa positiivisesti ilmastonmuutoksen hillintään sijoittamalla sellaisten yritysten joukkovelkakirjalainoihin, joiden toiminta ja projektit edistävät Pariisin ilmastosopimuksen mukaista tavoitetta nettonolla päästöjen osalta ja siirtymää vähähiiliseen/hiilettömään talouteen. Myös vihreät joukkovelkakirjat ovat tärkeä osa rahaston sijoitusfokusta.

Kaikki kolme rahastoa ovat SFDR 9 artiklan mukaisia rahastoja, joiden salkunhoidossa noudatetaan SEB Investment Management AB:n vastuullisuusperiaatteita integroinnin, poissulkukriteerien ja aktiivisen omistajuuden osalta. 

Lue lisää rahastoista

Rahastoihin on mahdollista sijoittaa ainoastaan SEB:n Private Wealth Management & Family Officen asiakasvastuullisten kautta, jotta voimme varmistaa asiakkaan tietämyksen tason kyseisestä sijoitusmahdollisuudesta.

Historiallinen tuotto ei ole tae tulevasta tuotosta. Rahasto-osuuksien ja muiden rahoitusvälineiden arvo voi nousta ja laskea, eikä ole mitään takeita siitä, että saat sijoitetunpääomasi takaisin.

Tutustu rahastojen avaintietoesitteisiin.

SEB Global Climate Opportunity Fund C (EUR)

SEB Global Equal Opportunity Fund C (EUR)

SEB Climate Focus High Yield Fund C (EUR)