Belina Björkillä on pitkä kokemus sijoitusmarkkinoista ja instituutioiden sijoitustoiminnasta. Hän on työskennellyt rahoitusalalla 17 vuotta, ensin SEB:llä mm. Markets -yksikössä sekä vuosina 2019–2023 Mandatum Asset Managementin kansainvälisten asiakkaiden varainhoidossa. Hän palasi SEB:n instituutiovarainhoitoon vuosi sitten syksyllä ja on tuonut mukanaan paljon uutta osaamista sekä tuoreita näkökulmia.
- Olen erittäin iloinen ja kiitollinen, että saan ottaa vastaan tämän roolin. Pyrin tekemään parhaani, jotta asiakkaat saavat meiltä jatkossakin erinomaista palvelua. Meillä on loistava tiimi ja paljon osaavia kollegoita eri puolilla organisaatiota, niin Suomessa kuin kansainvälisesti – unohtamatta huippuluokan kansainvälisiä kumppaneitamme. Pyrimme jatkossa tuomaan entistä paremmin koko SEB:n resurssit ja osaamisen varainhoitoasiakkaiden käyttöön, Björk jatkaa.
SEB pyrkii kasvattamaan varainhoitotoimintaa sekä kansainvälisesti että Suomessa. Kasvun kiihdyttämiseksi olemme edellisen kahden vuoden aikana lisänneet merkittävästi resurssejamme. Osana kasvusuunnitelmaa perustimme keväällä SEB Asset Management -yhtiön, jonne olemme siirtämässä koko Asset Management -divisioonan liiketoiminnan ja henkilöstön. Keväällä 2024 perustimme Suomeen SEB Asset Management -yhtiön sivuliikkeen, jonka johtoon nimitettiin Tommi Rajala. Rajala on toiminut pitkään Suomen instituutiovarainhoidon johtajana ja siirtää nyt vastuun Björkille.
- On ollut hienoa toimia asiakkuuksista vastaavan tiimin vetäjänä yli vuosikymmenen ajan, ja nyt on hyvä hetki siirtää vastuu Belinalle. Olen erittäin tyytyväinen, että saimme tämän muutoksen toteutettua, ja olen vakuuttunut, että Belinan johdolla pystymme tarjoamaan entistä paremman asiakaskokemuksen instituutiosijoittajille Suomessa. SEB panostaa merkittävästi varainhoidon kasvattamiseen, ja minä keskityn jatkossa varainhoidon kokonaisuuden johtamiseen ja kehittämiseen Suomessa. Aion kuitenkin jatkaa myös aktiivista asiakastyötä, mukaan lukien roolini asiakasvastaavana muutamille asiakkaille, Rajala toteaa.