Mene hakuun Mene sisältöön

EKP:n uusi osto-ohjelma vaikuttaa monin tavoin kiistanalaiselta

EKP:n neuvosto päätti 15. kesäkuuta vauhdittaa uuden välineen valmisteluja euroalueen pirstoutuneisuuden korjaamiseksi. Uudessa osto-ohjelmassa on kuitenkin vielä monta kysymysmerkkiä.

- Uskomme, että uusi osto-ohjelma on ennakkoon kooltaan rajoittamaton, mutta myös oikeudellisesti kiistanalainen ja mahdollisesti moraalisesti arveluttava. Toteutustavasta riippuen ohjelmalla voi olla muitakin ei-toivottuja sivuvaikutuksia, SEB:n päästrategi Jussi Hiljanen toteaa.

- Italian korkoerojen voimakas kontrollointi saattaisi esimerkiksi synnyttää myyntipainetta muissa luottoriskillisissä sijoitusinstrumenteissa, kuten yrityslainoissa, Hiljanen jatkaa.

Osto-ohjelman odotetaan kasvattavan EKP:n tasetta, mutta steriloimalla ostot EKP voi sanoa, että kysymys ei ole määrällisestä elvytyksestä (quantitative easing). Riippuen siitä, kuinka todennäköinen sterilointi tullaan toteuttamaan, uusi ohjelma voi myös tehdä Saksan valtionlainoista vieläkin kalliimpia euroalueen riskittömään korkoon (€STR) verrattuna.

- EKP:n odotetaan paitsi nostavan ohjauskorkojaan, niin myös kertovan lisätietoja uudesta osto-ohjelmasta tulevassa kokouksessaan heinäkuun 21. päivä, Hiljanen toteaa.

SEB:n tuoreessa strategiaraportissa analysoidaan ohjelman mahdollista toteutustapaa ja siihen liittyviä mahdollisia ongelmia sekä sen vaikutuksia markkinoihin. Alla linkki raporttiin:

https://research.sebgroup.com/macro-ficc/reports/28855