Mene hakuun Mene sisältöön

Käytössäsi on vanhentunut selain. Tietoturvallisuuden ja sivujen yleisen toimivuuden vuoksi suosittelemme, että päivität selaimesi uusimpaan versioon

Halvempia osakkeita ja järkeviä lahjoja

Olemme nyt muutaman viikon ajan seuranneet, miten osakekurssit syöksyvät hurjaa vauhtia alamäkeä. Yleinen tunnelma maailmalla ja markkinoilla on muutenkin tällä hetkellä hyvin epävarma ja synkkä. Positiivisia asioita on vaikea löytää, mutta haluamme ainakin yrittää löytää jotain positiivisia kulmia talouden näkökulmasta. Yksi sellainen on lahjavero

Lahjavero määräytyy lahjanantopäivän mukaan ja lahjan arvo on lahjoituspäivän todellinen markkina-arvo. Kun arvopapereiden ja rahasto-osuuksien hinnat ovat matalalla, on myös näitten lahjan arvo matala. Toisin sanoen, moni osakelahja on halvempi antaa nyt, kuin mitä se oli esimerkiksi tammikuussa.

Kuten aina, myös nyt tulee olla tietoinen osakemarkkinasta ja sen liikkeistä. Lahjanantaja tulisi arvioida, onko lahjoitetut osakkeet kenties laadultaan sellaisia, joiden arvo myöhemmin nousee lahjansaajan iloksi.

Lahjanantaja voi miettiä, olisiko lahjanantajan ja lahjansaajan elämäntilanteeseen sopivaa, että lahjanantaja pidättää lahjan hallintaoikeuden ja näin ollen saa esimerkiksi osakkeista osinkotuottoa. Lahjansaaja ilmoittaa lahjaveroilmoituksessa siitä, että lahjaan on pidätetty hallintaoikeus. Verohallinto laskee hallintaoikeudelle kaavamaisen arvon ja vähentää sen lahjan arvosta. Tämä hallintaoikeusvähennys pienentää lahjaveroa.

Me SEB:llä autamme sinua mielellään jäämistöoikeudellisten kysymysten kanssa.