- Siirtymä on käynnissä taloudellisten ja geopoliittisten voimien vauhdittamana, mutta se ei tapahdu tarpeeksi nopeasti välttääksemme kielteiset inhimilliset ja taloudelliset seuraukset, sanoo SEB:n osaketutkimuksen strategia- ja ESG-johtaja Thomas Thygesen.
Raportin mukaan ilmastonmuutoksen aiheuttamat fyysiset riskit, kuten tulvat, kuivuus, äärimmäinen kuumuus ja veden niukkuus, voivat vaikuttaa merkittävästi yritysten toimintaan riippumatta niiden päästöprofiilista tai vastuullisuusarvioista.
- Fyysiset ilmastoriskit jäävät usein huomiotta. Myös vähähiilisillä ja hyvin johdetuilla yrityksillä voi olla omaisuuseriä, jotka ovat erittäin alttiita esimerkiksi tulville tai helleaalloille, toteaa SEB:n kestävän rahoituksen asiantuntija Samantha Arpas.
Erityisesti veden saatavuuteen liittyvät riskit nousivat raportissa keskeiseksi teemaksi. Arpasin mukaan vesistressi osoittautuu merkittävimmäksi yksittäiseksi ilmastoriskiksi markkinasegmentistä riippumatta.
Kestävän rahoituksen markkinat kasvavat samaan aikaan vahvasti epävarmasta geopoliittisesta ympäristöstä huolimatta. Globaalien kestävän rahoituksen velkainstrumenttien liikkeeseenlaskut olivat syyskuun loppuun mennessä yhteensä 1,6 biljoonaa dollaria, mikä on 15 prosenttia enemmän kuin vuotta aiemmin.
Kasvusta huolimatta ilmastonmuutokseen sopeutuminen saa edelleen vain rajallisesti rahoitusta.
- Yritysten kestävän rahoituksen kohdennuksista alle kolme prosenttia on vuodesta 2013 lähtien suunnattu ilmastoriskeihin sopeutumiseen ja haavoittuvuuden vähentämiseen, sanoo SEB:n ilmasto- ja kestävän rahoituksen johtava tutkija ja vanhempi neuvonantaja Gregor Vulturius.
Raportissa nostetaan esiin myös datakeskusten kasvava altistuminen ilmastoriskeille. SEB tunnisti 48 eurooppalaista datakeskusta niiden kohteiden joukosta, joilla on maailmanlaajuisesti korkein ilmastoriskialtistus. Havainto korostaa omaisuuserätason analyysin merkitystä sekä sijoittajille että yrityksille.
Veden roolia käsittelevässä osuudessa SEB arvioi, että ilmastonmuutos, ikääntyvä infrastruktuuri, saastuminen ja kysynnän kasvu lisäävät investointitarpeita vesisektorilla samalla, kun ne luovat uusia liiketoiminta- ja sijoitusmahdollisuuksia.
SEB:n viesti on selvä: päästöjen vähentämisen rinnalla myös ilmastonmuutoksen väistämättömiin vaikutuksiin sopeutumisesta on tulossa yhä keskeisempi osa yritysten riskienhallintaa ja pääomien kohdentamista.
- Ymmärryksemme planeetan muutoksista syvenee jatkuvasti. Vielä muutama vuosi sitten kartoitimme arvoketjujen luontoriippuvuuksia ja luontovaikutuksia. Nyt tunnistamme tarkemmin riippuvuuksiin liittyvät riskit ja niiden välittymiskanavat, mikä parantaa merkittävästi kykyämme arvioida riskien taloudellisia vaikutuksia. Tämä tulee ajamaan pääomaliikkeitä tulevaisuudessa, sanoo Anssi Kiviniemi, SEB:n Suomen vastuullisuusjohtaja.
Sustainable Finance Outlook Highlights | SEB
Sustainable Finance Outlookista
Sustainable Finance Outlook tarjoaa näkemyksiä ja markkinatietoa kestävään siirtymään liittyvän päätöksenteon tueksi. Neljä kertaa vuodessa julkaistava raportti tavoittaa yli 3 000 lukijaa, joihin kuuluu rahoituslaitoksia, yrityksiä sekä päätöksentekijöitä SEB:n keskeisillä markkina-alueilla.