Toiseksi tutkimuksessa sijoittui Nordea ja kolmanneksi Danske Bank .
- Voimme olla ylpeitä siitä, että meidät on arvioitu Prospera-tutkimuksessa parhaaksi pankiksi kaikissa kolmessa asiakassegmentissä suomalaisten instituutioasiakkaiden keskuudessa. Olemme myös ainoa pankki, jonka pisteet nousivat viime vuodesta. Tutkimustulos on osoitus siitä, että olemme lähellä asiakkaitamme ja pystymme tarjoamaan heille korkealaatuisia palveluja. Yksittäisiä asioita, jotka veivät meitä eteenpäin viime vuoden aikana olivat puolustusteollisuussijoituksiin liittyvä tutkimus, ja edelleen vahva panostus Sustainable Banking -alueeseen, toteaa Jari Vikström, Head of Institutional Banking.
Prospera Institutional Banking -tutkimus tehtiin Suomessa marras-joulukuun aikana sähköisesti ja puhelinhaastatteluina. Kyselyyn vastasi edustaja 26 eri instituutiosta. Vastaajat olivat joko toimitus-, talous- tai sijoitusjohtajia. Tutkimuksessa arvioitiin Suomessa toimivia pankkeja.