Viime viikkojen kuluessa on saatu runsaasti odotuksia parempia taloustilastoja, jotka ovat toki tasoltaan edelleen heikkoja, mutta kertovat silti tarinaa, jonka mukaan taantuman pohja on takana ja talouden aktiviteetti on jo alkanut palautua. On selvää, että alueellisesti ja toimialakohtaisesti erot ovat edelleen huomattavia ja kyse ei siis ole tilanteesta, jossa elpyminen olisi laaja-alaista ja väkevää mutta pahin vaihe on jäänyt taakse. Kiinasta on saatu jo kuukausia positiivista dataa, mutta kuten aina, tilastojen luotettavuus ei ole erityisen korkea. Maailman talouden kannalta keskeisen veturin, Yhdysvaltain, taloustilastot ovat kohentuneet heinäkuun jälkeen selvästi.