Mene hakuun Mene sisältöön

Pohjoismaiset yritykset suhtautuvat tulevaisuudennäkymiin enimmäkseen myönteisesti tai neutraalisti

SEB:n kyselytutkimus osoittaa, että yritysten odottama kysynnän piristyminen on tässä vaiheessa enemmän toivoa kuin todellisuutta. Geopoliittiset huolenaiheet keskittyvät enemmän tulleihin kuin sotilaalliseen konfliktiin.

Kyselyyn vastasi yli 100 pohjoismaisten yritysten edustajaa, jotka osallistuivat SEB:n tammikuussa järjestämään Nordic Seminar -tapahtumaan. Kyselyn tulokset osoittavat, että Yhdysvaltojen tullit ovat tällä hetkellä merkittävin riski. Yli 50 prosenttia vastaajista ei kuitenkaan pitänyt geopoliittista riskiä merkittävänä huolenaiheena.

Tutkimuksen vastaukset tärkeimmistä mahdollisuuksista ja haasteista vuonna 2025 olivat melko selvät. Kysynnän puute on ylivoimaisesti suurin haaste, kun taas toiveita maailmanlaajuisesta elpymisestä pidetään edelleen suurimpana mahdollisuutena.

- Pidämme tätä merkkinä siitä, että yrityksillä on edelleen rajallinen näkyvyys odotettavissa olevaan tulosparannukseen; useimmat odottavat talouden paranemista tänä vuonna, mutta eivät vielä näe sitä, sanoo SEB:n Equites-yksikön strategiajohtaja Thomas Thygesen.

Sykliset toimialat huolissaan kysynnästä, terveydenhuolto tariffeista

Ei ole yllättävää, että kysyntään liittyvät huolenaiheet ja toiveet elpymisestä ovat huomattavasti korostuneempia syklisillä aloilla (teollisuus, IT ja harkinnanvaraiset kulutushyödykkeet) kuin muualla. Yli 50 prosenttia suhdanneherkkien alojen toimijoista jakoi samat huolenaiheet kysynnän puutteesta ja mahdollisuuksista globaalin makrotalouden elpymisen myötä. Suurin osa seminaariin osallistuvista yrityksistä oli myös näiltä aloilta. Geopoliittisten riskien osalta huolenaiheet Yhdysvaltojen tulleista olivat myös suurimmat syklisillä aloilla, mutta suurimman geopoliittisen huolen mahdollisten tullien vaikutuksista kokee terveydenhuoltosektorin toimijat − 80 prosenttia.

Hienovaraiset erot maiden välillä

Kun tarkastellaan yritysten vastauksia maittain, havaitaan joitakin hienoisia eroja. Ruotsalaiset yritykset pitivät kysynnän puutetta ensisijaisena haasteena ja maailmanlaajuista elpymistä suurimpana mahdollisuutena, mutta geopoliittiset riskit eivät olleet näiden yritysten suurin huolenaihe. Toisaalta tanskalaiset yritykset keskittyivät vähemmän suhdanneriskeihin, mutta olivat enemmän huolissaan Yhdysvaltojen tulleista, mikä saattaa heijastaa suurta altistumista terveydenhuoltoalalle.

Myös norjalaiset yritykset pitivät makrotalouden maailmanlaajuista elpymistä suurimpana mahdollisuutena, mutta eivät pitäneet kysynnän puutetta merkittävänä haasteena vuodelle 2025. Sen sijaan poliittinen epävarmuus nousi suurimmaksi huolenaiheeksi. Geopoliittisten riskien osalta norjalaiset yritykset ilmaisivat vähemmän huolensa Yhdysvaltojen tulleista ja pitivät sen sijaan Lähi-idän ja Ukrainan sotia tärkeämpinä energia-alan kannalta.  Suomi noudatti pitkälti Ruotsia, ja vieläkin suurempi osa yrityksistä piti kysynnän puutetta keskeisenä haasteena. Silti suomalaiset yritykset olivat myös muita pohjoismaisia yrityksiä enemmän huolissaan geopoliittisista riskeistä, ja lähes 60 prosenttia suomalaisista yrityksistä ilmoitti, että Yhdysvaltojen tariffit vaikuttaisivat niiden vuoden 2025 suunnitelmiin.

Pohja on nähty

- Tutkimuksemme tulokset käyvät järkeen sen kanssa, mitä olemme nähneet tulosennusteissa viime aikoina. SEB:n ennusteet pohjoismaisten yritysten osalta näyttävät pohjanneen, mutta merkkejä ennusteiden nostosyklistä ei vielä nähdä, Thomas Thygesen sanoo.  Hänen mukaansa ensimmäiset voittajat ovat todennäköisesti yritykset, jotka hyötyvät kotimaisen kysynnän vahvistumisesta, etenkin Ruotsissa ja Tanskassa. Samaan aikaan pohjoismaisten yhtiöiden sijoituspainotus kasvanee, kunhan globaalit ostopäällikköindeksit alkavat jälleen nousta.

SEB:n Nordic Seminar on Pohjoismaiden suurin sijoittajatapahtuma, johon osallistuu yli 160 yritystä ja yli 1000 osallistujaa vuosittain.

Upp Ylös