- Olemme todella kiitollisia tästä tunnustuksesta. Se, että asiakkaamme arvioivat meidät jälleen Suomen ja koko Pohjoismaiden parhaaksi, kertoo ennen kaikkea heidän luottamuksestaan meihin. Vastuullisuus on tärkeä osa strategista neuvonantoa, ja sen kautta autamme asiakkaitamme rakentamaan kestävämpää liiketoimintaa ympäri pankkia. Haluan lämpimästi kiittää kaikkia asiakkaitamme yhteistyöstä ja jatkuvasta dialogista. Tämä tunnustus on yhteinen onnistuminen, toteaa Anssi Kiviniemi, SEB:n Suomen vastuullisuusjohtaja.
Sustainability Advisor -tutkimuksen pohjana on 32 eri Prosperan asiakastyytyväisyystutkimusta, joiden sustainability-osuus on koottu yhteen. Nämä tutkimukset on tehty vuoden 2025 aikana, ja niihin on vastannut yhteensä 2082 asiakasta Pohjoismaissa. Kokonaisuuteen kuuluu siis myös eri tuotealueiden tutkimuksia.
SEB named best sustainability advisor in the Nordics for sixth year | SEB