Mene hakuun Mene sisältöön

Käytössäsi on vanhentunut selain. Tietoturvallisuuden ja sivujen yleisen toimivuuden vuoksi suosittelemme, että päivität selaimesi uusimpaan versioon

SEB oli Suomen paras pankki Prosperan Sustainability Advisor -tutkimuksessa

SEB keräsi menestystä tuoreessa Prosperan tutkimuksessa, jossa selvitettiin pankkien neuvontapalveluita vastuullisuuteen liittyvissä kysymyksissä. Asiakkaat arvioivat SEB:n palvelun parhaaksi Suomen ja Pohjoismaiden lisäksi myös Ruotsissa ja Tanskassa. Suomessa SEB arvioitiin parhaaksi jo neljännen kerran peräkkäin.

- Tulos kertoo että olemme pysyneet relevantteina keskustelukumppaneina asiakkaille sustainability-teemoissa ja pystymme tarjoamaan laadukkaita ratkaisuja niin neuvonanto- kuin tuotenäkökulmasta, toteaa Anssi Kiviniemi, Suomen SEB:n vastuullisuusjohtaja.

Sustainability Advisor -tutkimuksen pohjana on 32 eri Prosperan tutkimusta, joiden sustainability-osuus on koottu yhteen. Nämä tutkimukset on tehty vuoden 2023 aikana, ja niihin on vastannut yli 1900 yritystä ja instituutiota Pohjoismaissa. Kokonaisuuteen kuuluu siis myös eri tuotealueiden tutkimuksia.

Lue lisää aiheesta:

SEB ranked as best sustainability advisor in the Nordics | SEB (sebgroup.com)