SEB:n asiantuntijat uskovat, että tämä näkymä on varsin pitkälle hinnoiteltu niin korko- kuin osakemarkkinoillakin. Kuitenkin valoisimmista näkymistä ja kasvavista positiivisen yllätyksen mahdollisuuksista johtuen olemme lisänneet salkuissamme osakemarkkinoiden ja high yield -yrityslainamarkkinoiden painotusta.
- Hieman pidemmällä aikavälillä tarkasteltuna viime vuoden markkinakehitys edusti normalisoitumisen aikaa. Korkotaso on palautunut selkeän positiiviseksi ja vielä vuonna 2021 syntyneet pandemiakuplat ovat suurelta osin puhjenneet. Tämä lisää potentiaalia etenkin tulevaisuuden houkuttelevimmille korkotuottotasoille. Nyt on myös mahdollista rakentaa erityyppisiä salkkuja aiempaa korkeammilla tuotto-odotuksilla. Tämä oli varsin haastavaa, kun ohjauskorot olivat nollassa tai jopa negatiiviset samaan aikaan, kun osa osakemarkkinoista oli saavuttanut huolestuttavan korkean arvostustason, toteaa SEB:n sijoitusjohtaja Antti Katajisto.
Allokaatio
Pääomamarkkinat elpyivät viime vuosineljänneksellä voimakkaasti, mikä toi sekä osakkeiden että joukkovelkakirjojen arvostukset ja sijoittajien positioinnin neutraalimmalle alueelle. Kansainvälinen suhdannekehitys näyttää tällä hetkellä aiemmin pelättyä paremmalta, mikä edelleen luo potentiaalia markkinoille jo nähdystä noususta huolimatta.
Investment Outlook -raportti on luettavissa kokonaisuudessaan tai 2-sivuisena tiivistelmänä osoitteessa www.seb.se/investmentoutlookreport, jossa on myös video aiheesta.