Mene hakuun Mene sisältöön

Käytössäsi on vanhentunut selain. Tietoturvallisuuden ja sivujen yleisen toimivuuden vuoksi suosittelemme, että päivität selaimesi uusimpaan versioon

SEB:n uusin Kiinan talousindeksi: Yritykset suhtautuvat Kiinaan edelleen myönteisesti

  • Vauhti on hyvä, mutta 14 prosenttia odottaa tilausmäärän heikkenevän seuraavien kuuden kuukauden aikana.
  • Myönteisistä näkymistä huolimatta merkittävät laajenemissuunnitelmat ovat Kiinassa edelleen odotustilassa, vaikka suurin osa yrityksistä suunnittelee edelleen henkilöstömäärän lisäämistä.
  • Asiakkaiden kysyntä ja kilpailu ovat edelleen keskeisimpiä tekijöitä liiketoiminnassa Kiinassa.
  • SEB:n uusin China Financial Index - talousindeksi on 61,9, joten kasvua on tapahtunut maaliskuun 2017 tuloksesta 61,6 ja vuoden takaisesta tuloksesta 58,6.

Tutkimukseen osallistuneilla yrityksillä on myönteinen näkemys liiketoimintaan Kiinassa, ja kaksi kolmasosaa odottaa tuloksen kasvavan. Tämä vastaa Kiinan tilastoviraston (National Bureau of Statistics, NBS) julkaisemia tietoja, joiden mukaan Kiinan teollisuusyritysten tuloksen vuosittainen kasvu oli elokuussa 24 prosenttia, kun taas syykuussa vuosittainen kasvu oli 7,7 prosenttia. Myönteisistä tuloksista huolimatta odotukset eivät ole muuttuneet juuri lainkaan kuuden kuukauden takaisesta tutkimustuloksesta. Hyvän vauhdin odotetaan jatkuvan, mutta kasvu on tasaantumassa.

Suurin osa yrityksistä odottaa tilausmäärän kasvavan, mutta vauhti on heikkenemässä. Tämä kertoo Kiinassa vallalla olevasta trendistä, jonka mukaan myynnin kasvu johtuu osittain tuottajahintojen äkillisestä noususta pelkkien määrien sijaan. Tänä vuonna teollisuussektorin tuottajahinnat ovat nousseet huippuunsa. NSB:n julkaiseman tuottajahintaindeksin (Producer Price Index, PPI) vuosittainen kasvu oli 6,9 prosenttia syyskuussa, ja tänä vuonna sen vuosittainen kasvu on ollut keskimäärin 6,5 prosenttia. Näin ollen voidaan todeta, että tuottajahintaindeksi on ollut tuottajien tuoton kasvua ohjaava tekijä.

"Kiinan talousindeksitutkimuksen tulokset osoittavat, että materiaalikustannusten kasvupaineet eivät huoleta yrityksiä yhtä paljon kuin edellisessä, maaliskuussa tehdyssä tutkimuksessa. Tämä kertoo siitä, että yritykset ovat pystyneet siirtämään osan kustannuksista asiakkaille," kertoo SEB:n Shanghain konttorin johtaja Niina Äikäs.

Tutkimus osoittaa, että useat tekijät ovat Kiinassa edelleen haastavia. Markkinatilanne aiheuttaa yrityksille eniten huolta. Kuusi kymmenestä yrityksestä oli sitä mieltä, että asiakkaiden kysyntä tai kilpailu on suurin huolenaihe. Maksujen kerääminen asiakkailta on kuitenkin yrityksille vähäisempi huolenaihe verrattuna edelliseen, tämän vuoden helmikuussa tehtyyn tutkimukseen. Tämä on hyvä uutinen, sillä julkisista tiedoista käy ilmi, että järjestämättömien luottojen määrä on edelleen nousussa Kiinassa.

Vaikka yritykset ilmoittavat menestyvänsä Kiinassa, näyttää siltä, että pitkällä aikavälillä näkymä on varovaisempi ja konservatiivisempi. Vain muutamat yritykset tekevät maassa merkittäviä investointeja. Bruttokansantuotteen odotetaan kasvavan tänä vuonna 6,7 prosenttia, ja SEB on arvioinut bruttokansantuotteen vuosittaisen kasvuvauhdin pysyvän yli 6 prosentissa seuraavien kahden vuoden aikana.

"Historiatiedot näyttävät, että siirtymä uusista investoinneista ylläpitoinvestointeihin alkoi alkuvuodesta 2015. Tähän on useita syitä. Yrityksiltä kysyttäessä näyttää siltä, että korkeammat kustannukset, erityisesti palkkojen nousu, sekä ylikapasiteettiin liittyvät tekijät, kiivaampi paikallinen kilpailu ja viimeaikainen sääntelevä ympäristö tekevät yrityksistä entistä varovaisempia," Niina Äikäs kertoo.

Useimmat tutkimukseen osallistuneet yritykset ovat tuottajia, jotka edustavat niin kutsuttua vanhaa Kiinaa, kun taas alle 10 prosenttia vastaajista kuuluu palvelusektoriin. Ei ole yllättävää, että muutamat palvelusektoriin kuuluvat yritykset ovat paljon luottavaisempia ja kasvavat joka suhteessa nopeammin Kiinassa, mikä heijastaa maan pyrkimystä strukturoitua uudelleen kohti palveluihin perustuvaa taloutta. Kolmas sektori muodosti 51,6 prosenttia maan bruttokansantuotteesta vuonna 2016. Kiina pyrkii kasvattamaan tätä 70–80 prosenttiin teollisuusmaiden keskiarvon mukaan. Palveluteollisuuden ohella kemian-, muovi- ja paperiteollisuuden yritykset sijoittuvat tutkimuksessa keskiarvon yläpuolelle, ja ne kertovat luottamuksen kasvusta sekä investoivat enemmän.

SEB:n Kiinan talousindeksi
Tämä on SEB:n Kiinan talousindeksin 18. julkaisu, ainutlaatuinen puolivuosittain tehtävä tutkimus. Sen tarkoituksena on peilata Kiinassa toimivien pohjoismaisten ja saksalaisten yritysten odotuksissa tapahtuvia muutoksia maan taloudellisen ja rahoitustilanteeseen liittyvän kehityksen ymmärtämiseksi. 7.–27.9.2017 tehtyyn tutkimukseen kuului yhteensä 14 kysymystä, jotka liittyivät liiketoimintaympäristöön, investointi- ja rekrytointisuunnitelmiin sekä valuuttoja koskeviin näkemyksiin. Kun indeksitaso on yli 50, se kertoo yleisesti myönteisestä kannasta. Raportti on ladattavissa kokonaisuudessaan osoitteesta www.seb.fi

Lisätietoa
 Yhteystiedot lehdistölle
Niina Äikäs  Viveka Ahlskog
SEB Shanghain toimiston johtaja  Markkinointi- ja viestintäpäällikkö
+ 86 21 2052 1888  040 521 3145
niina.aikas@seb.fi  viveka.ahlskog@seb.fi

 

Lehdistötiedote, pdf

SEB's China Financial Index, November 2017