Mitkä olivat merkittävimmät tapahtumat Kiinan markkinoilla vuonna 2022?
Esimerkiksi se, että Xi Jinpingin määräysvaltaa kommunistisessa puolueessa vahvistettiin 20. puoluekokouksessa. Mutta myös se, että Kiinan talous, joka oli ollut kaksi vuotta vahvempi kuin muu maailma, oli paljon vaisumpi vuonna 2022. Tiukka koronapolitiikka kaatui lopulta omicron-variantin myötä. Kansan tyytymättömyyden vuoksi Kiinan hallitus muutti nopeasti koronapolitiikkaansa. Nopea uudelleen avautuminen on kuitenkin vaikuttanut liikkuvuuteen samalla tavoin kuin sulkemiset, mikä rajoittaa kasvun vuonna 2022 enintään 2,8 prosenttiin.
Mikä on avainasemassa vuonna 2023?
Laumaimmuniteetin tavoittelu johtaa taloudellisen toiminnan epävakauteen, kunnes ensimmäinen tartunta-aalto on ohi. Vähäinen liikkuvuus kaupungeissa viittaa siihen, että asukkaat joko saavat samanaikaisen tartunnan tai eristyvät välttääkseen tartunnan. Taloudellinen toiminta on kuitenkin elpynyt nopeasti alueilla, joilla tartunta-aallot näyttävät jo saavuttaneen huippunsa. Tällä vauhdilla kulutus voi elpyä täysin keväällä.
Mikä on ennusteesi vuodelle 2023?
Koronarajoitusten purkaminen tuo nousuriskejä BKT:n 5,5 prosentin kasvuennusteeseemme vuodelle 2023. Pandemian aikana kertyneet säästöt tukevat kulutusta. Kiinteistöala on kuitenkin edelleen kasvua hidastava tekijä. Kiinteistöyhtiöille suunnatun poliittisen tuen vaikutus kestää jonkin aikaa.