Rakenna työurasi meillä

Analyytikko Suomessa vai järjestelmäkehittäjä Ruotsissa? Meille mahtuu kaikenlaista osaamista. SEB on mukana siellä missä tapahtuu - Helsingistä Shanghaihin. Olemme tärkeä yhteistyökumppani niin yksityishenkilöille kuin yrityksille eri markkinoilla.

Arvostamme yli 160 vuoden taakse ulottuvien juurtemme tuomaa vakautta.
Samalla haluamme olla aktiivisesti mukana kiehtovalla muutosmatkalla, jonka näemme rahoitusalalla nyt ja tulevaisuudessa olevan edessä.

Lupaamme asiakkaillemme palkitsevan suhteen. Asiakassuhteet nojautuvat henkilöstömme ammattitaitoon, työlleen omistautumiseen ja halukkuuteen palvella kaikkia asiakkaitamme mahdollisimman hyvin. Kaikki tämä edellyttää, että viihdymme hyvin ja teemme työtä yhteisen tavoitteen eteen.

Ymmärrämme, että pankkina olemme tärkeä osa yhteiskuntaa. Pidämme tärkeänä liittää kestävän kehityksen luonnollisena osana kaikkeen mitä teemme.

Siksi meille on tärkeää palkata ihmisiä, jotka omistautuvat työlleen sekä sydämellään että osaamisellaan.